tiistai 13. joulukuuta 2011

Jouluvaihto

Osallistuin Ravelryssä Suomalaisten Ravelryvaihto-ryhmän Jouluvaihtoon. Oman pakettini kasaaminen on vielä kesken, mutta sain eilen paketin pariltani. Paketti oli ihan minun näköiseni ja sisälsi aivan ihanan värisiä lankoja. Suurin osa vieläpä sellaisia, joita olen tahtonut kokeilla. Nyt ei todellakaan ole enää paluuta 7 veikkoihin tai Nalleihin. Olen ihastunut näihin kaikkiin erilaisiin lankoihin, joita olen nyt näistä kahdesta vaihdoista, joihin osallistuin, saanut. Mutta voisinpa nyt esitellä tuon saamani paketin.

P1070399

Paketissa oli siis:
  • Vyyhti Malabrigo Lacea sävyssä Amoroso
  • Vyyhti Cascade 220 sävyssä 9404
  • Vyyhti Cascade Heritagea sävyssä 5616
  • 2 Vyyhtiä Mirasol Yarn Tupaa punaisena
  • 2 kerää Dropsin Alpacaa sävyssä 0403
  • Pipityyny
  • Lisäksi sain kolme neuleohjetta.
 Aivan ihana paketti, kiitokset vielä kerran Lailaille!


sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Villamyssyjä...

En ole nyt moneen päivään kirjoittanut mitään, kun en ole saanut aikaiseksi kuvata mitään tuotoksiani. Olisinhan minä toki voinut uusimmat kuituostokset kuvata, mutta en sitten jaksanut. Ajattelin nyt sitten kuitenkin esitellä tänään tämän jo viime viikolla valmistuneen myssyn. Sain houkuteltua siskoni malliksi, joten nyt onkin sitten luvassa oikein kunnollinen kuvapläjäys myssystä.

P1070324

P1070325

P1070320

P1070319

Malli: Pebbles
Lanka: Marks & Kattens Samo Twist
Suunnittelija: Jen Vander Vecht
Mulla oli ohjeeseen nähden todella paksu lanka, sillä puolitin ohjeen vaatiman silmukkamäärän. Pipossa on siis alun joustimessa vain 50 silmukkaa ja näinkin piposta tuli hiukan turhan löysä. Olen ajatellut laittaa tuohon jonkun kivan nauhan koristeeksi ja myös hieman kiristämään pipoa. Pitää seuraavan kerran, kun on käyntiä Kuopiossa käydä myös kangaskaupassa katsomassa sopivia nauhoja.