sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Viikonloppu mökillä ja haasteita

Päätin vihdoin alkaa hieman herätellä blogia henkiin, kun Altocumulus päätti haastaa minut vastaamaan muutamaan kysymykseen koskien neulomisharrastustani. Vietimme siis mieheni kanssa viikonlopun mökillä ja laitanpa tässä postauksessa oheen sinnetänne muutamia kuvia kissastamme Hatikaisesta, joka oli mukanamme ja nautti kovasti, kun sai hieman ulkoilla valvotusti. Mutta siirrytäänpäs nyt kuitenkin siihen itse asiaan, eli Altocumuluksen laittamiin kysymyksiin ja omiin vastauksiini. ;)


1. Mitä muuta harrastat käsitöiden lisäksi?
Käsitöiden lisäksi harrastan lähinnä valokuvausta sekä auttelen mielelläni siskoani hänen lampaidensa kanssa. Toisinaan koristelen mielelläni kynsiä, vaikka en omien kynsieni laittelusta välitäkkään niin muiden kynsiä on mukava laitella.

2. Neulotko ympäri vuoden vai onko neulominen kausittaista?
Neulon ympäri vuoden, vaikkakin nykyään kehrääminen on alkanut valtaamaan tilaa neulomiselta.

3. Ostatko lankaa suunnitelmallisesti tiettyyn projektiin, vai innostuksen mukaan vai vaikuttaako Vilenismi eli tarjoukset ostopäätökseesi?
Olen todella huono suunnittelemaan neuleita etukäteen, joten yleensä vain ostan lankaa ilman mitään etukäteen suunniteltua projektia. Saatan vaikka ihastua johonkin väriin, jolloin kyseinen lanka on pakko saada itselle. ;)

4. Ostatko yleensä pieniä määriä lankaa vai kerralla takkilangoiksi asti?
Ostan yleensä vain yhden tai kaksi vyyhtiä/kerää lankaa, koska tahdon vain lähinnä kokeilla kaikenlaisia erilaisia lankoja.




5. Miksi bloggaat?
Ajattelin bloggaamisen olevan hyvä tapa pitää jonkinlaista kirjaa projekteista. Tahdoin myös itse kokeilla bloggaamista, kun olen tykännyt jo vuosia lukea muiden blogeja.

6. Näytätkö kuvissa omat/lastesi kasvot? Miksi/miksi et?
Omia kasvojani tuskin tulee pahemmin blogissa näkymään, koska neuleita on hankalaa kuvata itsensä päällä. ;) Kissalapsia tulee kyllä vilisemään blogissa varmasti tiuhaan tahtiin.

7. Mitä kautta seuraat blogeja? Esim. Google reader, blogilista tms.
Seuraan blogeja Google readerin kautta, koska olen pitänyt sitä kätevänä tapana seurata blogeja.

8. Ostatko sujuvasti netistä vai mieluummin niin, että näet langan/värit konkreettisesti?
Molempi parempi. ;) Netistä ostan kyllä erittäin sujuvasti, mutta välillä on kyllä mukavaa hypistellä lankoja kaupassa.

9. Oletko osallistunut neuletapaamisiin (lyhyet tapaamiset, retriitit)?
Olen nyt käynyt muutaman kerran Kuopion seudun neuletapaamisissa ja osallistuinpa samaisen porukan järjestämään neuleretriittiinkin vast'ikään.

10. Entä vaihtoihin (sny, ravelryn vaihdot jne.)?
Olen osallistunut joihinkin Ravelryn vaihtoihin, mutta viimeaikoina olen ajatellut, että ehkä pidän pientä taukoa vaihdoista ja ostan vain jotain mukavaa itselle sillointällöin.

11. Neulotko mieluummin/useammin ohuita vai paksuhkoja lankoja vai sujuvasti molempia tilanteen mukaan? 
 Mieluiten neulon ohuempia lankoja. Langan paksuus vaihtelee yleensä fingeringistä pitsiin. Fingeringiä paksumpia neulon todella harvoin.